Hae tästä blogista

lauantai 7. tammikuuta 2012

Ruta Sepetys - Harmaata valoa ja Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi

Hei taas, lapsoset. Tällä kertaa otetaan syyniin Harmaata valoa ja Pikku Prinssi. Harmaata Valoa kertoo liettualaisesta nuoresta Linasta, jonka haave on päästä taidekouluun. Mutta... Kesäkuun neljäntenä toista -41, Neuvostoliiton salainen poliisi lähes kirjaimellisesti repäisee Linan perheineen kotoaan. Heidät viedään junaan, matkalle tuntematonta. Linan ja hänen veljensä isä ollaan jo viemässä matkalle kohti kuolemamleiriä. Näin alkaa heidän pitkä, pitkä, matkansa kohti Venäjää.
 Työleireillä he joutuvat kokemaan epäinhimillisen raskasta työtä, ja heillä on vain kaikki minkä saivat 20 minuutissa kasaan.
Kuukausien matka, joka ylittää Uralvuoret ja päättyy jäisille tundrille pohjois-Venäjälle.
Itse tykkäsin ihan hirveästi, ihana ♥ :3
Kaikki päättyy lopulta ainakin jossain määrin hyvin, en kerro loppua c:

5/5 ♥


Pikku Prinssi on lastenkirja, jonka kertoja on pudonnut lentokoneellaan keskelle Saharan aavikkoa. Siellä hän tapaa Pikku Prinssin; pienen pojan, joka tulee asteroidilta nimeltä B612. Prinssi alkaa kertoa elämäntarinaansa, kuinka hän pakeni tähdille, joita asuttivat Kuningas, Turhamainen, Juoppo, Lyhdynsytyttäjä,   Liikemies ja vanha Maantieteilijä. Prinssin lähdettyä Maatietielijän suosituksesta Maa-tähdelle, hän tapaa siellä ketun. Kettu pyytää tätä kesyttämään itsensä, kuuluisilla sanoilla Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. --- Mutta jos kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa...

Ihana, lopussa vähän surullinen kirja. ; w ;
Monia kuolemattomomia lauseita syntyi tästä kirjasta c: Suloinen.
5/5... :3
-F niin kuin Fantasy

1 kommentti:

  1. Sain ton pikku prinssi kirjan joululahjaksi :> se on ihana !

    Toi toinen kirja ei oikein oo mun tyyliä. Mutta varmasti hyvä c:

    VastaaPoista